AIKIDO

Aikido on kaiken ikäisille ja kokoisille, aktiivisille ihmisille sopiva budolaji. Aikidossa harjoitellaan taistelutaitoa, jonka avulla voi torjua hyökkäyksen vahingoittamatta hyökkääjää pysyvästi. Ajatus perustuu vastustajan voiman hyväksikäyttöön, tasapainon horjuttamiseen ja pyöreään, spiraalinomaiseen liikkeeseen.

Aikidon varsinainen päämäärä ei kuitenkaan liity itsepuolustukseen vaan itsensä voittamiseen. Lajin tarkoitus on ymmärtää väkivallan mielettömyys ja etsiä rauhallisia tapoja ratkaista ristiriitoja. Aikidon tarkoitus on suojella elämää, eikä vahingoittaa muita.

Aikido kehittää yleiskunnon lisäksi tasapainoa, koordinaatiokykyä ja notkeutta. Lajin aloittamiskynnys on matala, sillä harrastuksen alkuvaiheessa edetään rauhallisesti ja luodaan vankka perusta myöhemmille haasteille. Monille aikidosta tulee elinikäinen harrastus, jopa elämäntapa. Aikidossa ei kilpailla.
(Lähde: Suomen Aikidoliitto)

Yatagarasu Ry on Suomen Aikidoliiton jäsenseura

AIKIDON ALOITTAMINEN

Aikido soveltuu kaikenikäisille ja kokoisille harjoittelijoille sukupuolesta tai kunnosta riippumatta. Lajiominaisuudet kehittyvät hiljalleen tekemisen myötä. Yatagarasussa on aikuisten aikidossa ikärajana 13-vuotta. Aikidojunioreiden ikäraja on 7 vuotta. Lue lisää aikidon junioritoiminnasta täältä.

Vasta-alkajat voivat aloittaa aikidoharjoitukset milloin tahansa. Kaikilla uusilla harjoittelijoilla on oikeus kahteen ilmaiseen kokeilukertaan koska tahansa harjoitusvuoden aikana, mikäli henkilö on ilmoittautunut ja sitoutunut tulemaan harjoituksiin sovittuina päivinä. Keväällä 2023 järjestetään aikidon alkeisharjoituksia kaksi kertaa viikossa.

Alkuun tarvitset vain verryttelyhousut ja t-paidan, sekä sandaalit (zorit) tai vastaavat tatamille siirtymistä varten. Harjoittelu tapahtuu tatamilla paljain jaloin. Saat seuralta apua lajien harjoitteluasusteiden ja varusteiden hankinnassa.

Aikidoliitto antaa ilmaisen tutustumislisenssin (sis. vakuutuksen) uusille yli 18-vuotiaille harjoittelijoille, lisätietoa täältä. Ks. Yatagarasun harjoittelumaksut tarkemmin täältä.

Tervetuloa mukaan harjoittelemaan!

OHJAAJAT:

Kari Lappalainen

5. dan Aikikai, shidoin-opettaja-arvo, aikidon 3.tason valmentajatutkinto (VOK-3), Suomen Aikidoliiton kyugraduointituomari (A-lisenssi), Kuntoliikuntaliiton Liikuttaja (1.tason ohjaaja), päävalmentaja, toiminnanjohtaja.

Marjaana_2_mv

Marjaana Larpa

Junioriaikidon pääohjaajana toimii Marjaana Larpa, 2. dan, jolla on Suomen Aikidoliiton 1. tason juniori- ja aikuisohjaajakoulutukset, ja junioreiden E-graduointilisenssi.

Aikido-ohjaajat lisäksi mm:

Harri Sariola (2.dan), Oskari Raunio (1.dan)